Rauman Kalevalaiset Naiset ry. on perinteestä ja kulttuurista kiinnostuneiden ihmisten verkosto. Kulttuurin voima kokoaa meidät yhteen. Yhdessä etsimme uusia näkökulmia perinteisiin.

Yhdistys on perustettu 13.3.1985 ja se on rekisteröity kesäkuussa 1986.

Yhdistys järjestää vuosittain Kalevalanpäivän juhlan yhteistyössä Rauman kaupungin kulttuuritoimen kanssa sekä yleisöluentoja, jotka useimmiten liittyvät muinais- tai kansallispukuihin. Lisäksi jäsenille järjestetään yhteisiä tapaamisia ja retkiä.

Vuonna 1997 valmistui yhdistyksemme toimeksiannosta Rauman seudun miehen puku, joka hyväksyttiin samalla kansallispuvuksi.

Tärkein tämän hetken hankkeistamme on Rauman seudun naisen kansallispuvun pukutarkistus, jonka lähtökohta on ollut Kansallismuseon asiantuntija, fil.tri Toini-Inkeri Kaukosen kokoama pukumalli. Projekti on aloitettu vuonna 2013 ja jo alusta alkaen on ollut selvää, että nyt pitää koota ihan uusi puku, jolle etsitään esikuvia Kansallismuseon, Satakunnan museon ja Rauman museon kokoelmista. Esikuvien etsintä päättyi vuonna 2019 ja kansallispukuraati hyväksyi uuden puvun suunnitelman kokouksessaan kesällä 2019. Tämän jälkeen yhdistyksen tehtäväksi on jäänyt etsiä rahoitusta hankkeen eteenpäinviemiseksi. Vielä emme ole saaneet rahoitusta, mutta uusia apurahahakemuksia on taas tehty ja nyt odotellaan päätöksiä.

Rauman Kalevalaiset Naiset ry on Kalevalaisten Naisten Liiton jäsenyhdistys.