Puvun syntyvaiheet

Raumalla ja sen lähinaapuripitäjissä ei ollut vielä 1960-luvulle tultaessa omaa kansallispukua. Tällöin oli kuitenkin jo kiinnostusta herännyt siinä määrin, että kokouksessaan 25.4.1961 Rauman Liike- ja virkanaiset päättivät ottaa tehtäväkseen oman kansallispuvun saamisen Rauman seudulle.

Tätä ajatellen otettiinkin alustavasti yhteyttä Kansallismuseon kansantieteellisen osaston asiantuntijaan, filosofian tohtori Toini-Inkeri Kaukoseen. Hän suhtautui ajatukseen myötämielisesti ja antoi tärkeitä ohjeita, joita tarvitaan puvun aikaansaamiseksi. Hän painotti erikoisesti sitä, että puvun perustana täytyy olla vähintäin 100 vuotta sitten paikkakunnalla kansan käyttämät vaatteet. Kun oli selvinnyt myös se seikka, että kaupungeilla ei ole ollut sellaista pukuperintöä, jonka mukaan olisi voitu tehdä kansallispuku, päätettiin ottaa yhteyttä lähipitäjiin. Niiltä voitaisiin löytää materiaalia, jonka pohjalta voitaisiin saada laajemmalle alueelle – Rauman seudulle – oma kansallispuku ja näin Rauman kaupunkikin pääsisi mukaan pukuhankkeeseen.
Ympäristökuntien naiset olivat hyvin myötämielisiä ajatukselle ja siten perustettiinkin 12.1.1962 pukuasiaa hoitamaan toimikunta, johon kuuluivat:
Elli Pertola ja Helmi Yli-Kerttula (Lappi T.l), Aino Pietilä ja Aune Pohjola(Hinnerjoki), Raili Lukkala (Honkilahti), Enni Nieminen (Rauman mlk) ja Karin Räikkönen, Sirkka Kiviluoto, Aune Kordelin, Aira Korkeakoski, Rauha Hollming (Rauma).
Myöhemmin työryhmä täydentyi seuraavilla henkilöillä:
Taimi Tapani, Impi Lammi ja Aini Saarinen (Eurajoki), Lemmikki Kajava, Sylvi Luovila ja Elli Koskela (Rauma).
Toimikunnan jäsenet aloittivat heti työt. He tutkivat lähikaupunkien ja maaseutukuntien museoiden kokoelmia, mutta kuten jo aikasemmin totesin, aineistoa ei ollut niistä löydettävissä. Tämän lisäksi etsittiin yksityistalouksista vanhoja vaatteista ja kangastilkkuja, mutta tulokset olivat yhtä vähäisiä.

Pukukankaan synty ja perusta

Kankaan alkuperäismallin löytäminen oli hyvin vaikeaa. Pukuhankkeessa mukana olleet toivoivat kankaan väriksi voimakasta sinivihreää. Viittaisihan se näin seudulle tyypillisesti leimaa antavaan mereen – haluttiin raikasta merensineä. Mutta tämän tyyppistä kangasta ei löytynyt ja niin toive jäi pelkäksi ajatukseksi.
Tohtori Kaukonen oli puolestaan aluksi suunnitellut yksiväristä sarssihametta ja punaista liiviä, jonka värin hän oli saanut Kansallismuseossa olevasta Honkilahdelta peräisin olevasta punaisesta ”klipputreijusta” n:o 4586. Tämäkin suunnitelma jäi vain erääksi ehdotelmaksi, sillä tutkittuaan asiaa paremmin, tohtori Kaukonen oli sitä mieltä, että puvun tuli olla yksivärinen, jolloin se viittaisi porvarispukuun. Olihan myös kaupunki osallisena pukuhankkeessa ja se tuli ottaa huomioon.
Tohtori Kaukonen ilmoitti myös, että puvun värin tulee olla punainen, koska Länsi-Suomi on ollut varakkaampaa seutua ja se on näin pystynyt tuottamaan ulkoa punaista väriä, jota ei meillä luonnonmenetelmsillä saatu. Rauman seudun värinä oli erikoisesti ollut viininpunainen, raumalaisittain sanottuna ”kirsperinpunainen”.

Näin toimikunnan jäsenet alkoivat etsiä punaista kangasta. Selvisi, että Rauman mlk:n Vermuntilassa Perkon talossa naiset olivat joskus käyttäneet arkihametta, joka oli mustaan loimeen tummanpunaisella kudottua ”kihtaavaa” kangasta. Siten alettiinkin etsiä sen tyyppistä kangasta. Työteliään etsinnän jälkeen emäntä Helmi Kuoppasalmi löysi vihdoin Rauman mlk:n Voiluodolta samantapaisen kangaspalan. Vastaavan kangastilkun löysi myös tuolloin maisteri Leena Porkka, kun hän tutki Satakuntalaisen Osakunnan kotiseutututkimuksen yhteydessä Eurajoen vanhoja tekstiilejä.
Rouva Helmi Pernajalta saatiin kaunis sinivihreä shaali, jonka oli aikoinaan omistanut neiti Fanni Antikkala Rauman mlk:n Sorkasta. Shaali oli kudottu Eurajoen Kaukomäellä toistasataa vuotta sitten. Lapin Isotalosta löydettiin vanha miesten leppäliinasidoksisesta kankaasta tehty liivi.
Rouva Aira Korkeakoski ja rouva Rauha Hollming kävivät näyttämässä näitä edellä mainittuja löytöjä puvun asiantuntijalle tohtori Kaukoselle. Hän katsoikin, että alkuperäismallit olivat nyt hyvin käyttökelpoisia. Hän ehdotti tehtäväksi kangaskokeiluja tummanruskeaan ja tummansiniseen loimen ”kirsperinpunaisella” kuteella kudottua leppäliinasidoksista kangasta. Sinivihreä väri oli hänen mielestään sopiva esiliinakankaan väri.
Rauman mlk:sta kotoisin oleva neuvoja Enni Nieminen kutoi edellä mainitunlaiset näytetilkut, jotka tohtori Kaukonen sitten hyväksyi lopulliseksi kankaan malliksi ja väriksi. Neuvoja Enni Nieminen kutoi myös ensimmäisen Rauman seudun kansallispuvun kankaat.

PUVUN OSAT

Liivihame
Rauman seudun kansallispuvun liivihametta suunniteltaessa esikuvina on ollut Kansallismuseossa oleva länsisuomalaisen naisen puku 1800-luvun puolivälistä (Kansantieteellisen osaston kokoelmat ja valokuva 1659:22) sekä Euran ja Säkylän kansallispuvut.
Puvusta tuli liivihame, koska se on peräisin hieman myöhemmältä ajalta ja se edustaa näin jo ”klänninkiajan” tyyppiä. Lyhyessä liiviosassa pääntie muistuttaa v:n muotoa ja liivi kiinnitetään edestä napeilla. Hameosa on vyötäröltä laskostettu ja se ulottuu vähintäin säären paksuimpaan kohtaan.

Röijy
Puvun yhtenä osana on röijy. Röijyn malliksi tohtori Kaukonen valitsi Kansallismuseossa olevan ”Honkilahden klipputreijun” n:o 4586:20 mallin. Tämä alkuperäisen röijyn kangas oli vadelmanpunaista villakangasta. Mutta Rauman seudun kansallispuvun röijyn väriksi ja materiaaliksi hyväksyttiin liivihamekangas sekä sinivihreä ja tummanruskea villakangas.

Paita
Rauman seudun kansallispuvun paidan mallia on katsottu Kansallismuseossa olevasta länsisuomalaisesta naisen puvusta 1800-luvun puolivälistä (Kansantieteellisen osaston kokoelmat ja valokuva 1659:22) sekä Euran ja Säkylän kansallispukujen paidoista.
Paitaa suunniteltaessa oli monenlaisia versioita siitä, minkälainen sen tulisi olla. Tässä katkelma kirjeestä, joka kuvaa hyvin sitä, miten pukua koottaessa ei aina olisi haluttu niinkään perinnepohjaista vaan käytännöllistä ja kaunista. ”Pusero varsinkin. Oliko se lopullinen vai ei, kuitenkin: onko se todella edustava paljoine Rauman pitseineen kokonaisuudessa – pienine pystykauluksineen ja entisajan yöpaidan tapaisine vastalaskoksineen? ”Opslaagit” hihoissa, minkä yläreunassa pitsi on vaikea silittää rypytettyä hihaa vasten ja pysymään moitteettomana. Paneeko esim. jokainen pukuun kuuluvat samanlaiset napit puseroon? Entä puseron kaulus – meneekö tarpeeksi lähelle kaulaa ja kauniisti kaaressa eikä jätä osaa olkapäätä vapaaksi nykymuodin mukaan, jolloin vanhempaa ihmistä siinä paleltaa? Eikö pitsi olisi kauniimpi kauluksessa ylöspäin kaulaa vasten, jolloin sitä on helpompi silittää ja on näkyvä, vaikka olisikin ensin pystykaulusta? Ja eikö hihassakin pitsi olisi näkyvämpi ja kauniimpi, vaikka kapean ”linningin” suussa tai ehkä hiha voisi olla vapaampi, aivan suora ja vain vähän suusta laajeneva? Ei se hihansuu silti kylmä olisi, vaan lämpimällä vilpoisampi ja kylmällä: takkiosa päälle. (pysyy suorana ja sileänä takin alla paremmoin kuin rypytetty).”

Paidan materiaali voi olla joko pellavaa tai puuvillapalttinaa. Ensimmäisessä, Rauman museossa olevassa paidassa, kangas on Tampellan valmistamaa, ja materiaaliltaan se on pellavaa.
Tässä paita-asiassakin on jossakin tapahtunut pieni erehdys, koska mallikappaleessa on istutettu hiha. Näin ei suinkaan tulisi olla, vaan hihan tulee olla suora, selvitti tohtori Kaukonen kysyessäni, onko paidan hihan malli oikea.

Esiliinat
Rauman seudun kansallispuvun kanssa voidaan käyttää kolmea erilaista esiliinaa; juhlaesiliinaa, työ- eli arkiesiliinaa ja kolmatta esiliinavaihtoehtoa.
Juhlaesiliinan alkuperäismallista ei ollut mitään tietooja. Se neuvotaan valmistamaan pellavapalttinasta, ja sen koristeena on yksi välipitsi, joka on mukailtu tykkimyssyn pitsistä. Esiliinan vyötärönauhana on punavalkoinen pirtanauha.
Arkiesiliinan alkuperäismallina on luvialainen työesiliina 1800-luvun loppupuolelta. Kangas on tiheää sinivalkoraidallista puuvillapalttinaa. Museoesiliinan vyötärö on kauniisti vetopoimutettu, ja poimutus on kiinnitetty valkeasta kankaasta olevaan vinoreunakkeeseen. Vinon vyötärökaitaleen jatkeina ovat sinivalkoidet pirtanauhat. Museoesiliinan helmaa on vahvistettu nurjalta erillisellä valkeasta kankaasta olevalla kangaskaitaleella.
Kolmantena esiliinan vaihtoehtona on sileä sinivihteä silkkivillainen tai villainen esiliina. Esiliinan väri on peräisin rouva Helmi Pernajalta löytyneestä shaalista.

Päähine
Rauman seudun kansallispuvun juhlapäähineeksi hyväksyttiin tykkimyssy. Alkuperäismallina oli Kansallismuseossa oleva Rauman mlk:sta peräisin oleva tykkimyssy, joka on punapilkullista silkkiä ja joka on koristeltu ketjupistokirjonnalla, takana rusetti. Kaikkiaan tykkimyssystä sanotaan alkuperäisissä ohjeissa seuraavasti: ”Tykkimyssy voi olla joko mustalla, sinisellä, sinivihreällä, punaisella tai mieluummin kuviollisella ohuella silkillä päällystetty yksivärinen tai kirjottu myssy.” (Rauman seudun kansallispukutoimikunnan kirjoitus – Rauha Hollming)
Arkisempana päähineenä voidaan käyttää sinivalkoruudullista palttinahuivia. Nuoret tytöt käyttävät päähineenään punaista tai vihertävää nauhaa. Mahdollisuuksia on siis hyväksytty monia, mutta oli sentään eräs vaihtoehto, joka ei mennyt läpi. Ehdotettiin, että tykkimyssyn päällikangas olisi hamekangasta, koska sade pilaa silkin.
Rauman seudun kansallispuvun ensimmäisen tykkimyssyn on valmistanut modisti Eila Tamminen.

Huivit
Puvun kanssa voidaan pitää myös harteilla huivia. Huivina voi olla mielellään perintönä saatu kirkkosilkki, jota Rauman seudulla on aikoinaan paljon käytetty. Toisena huivivaihtoehtona on sinivihreä villahuivi, jonka väri on peräisin rouva Helmi Pernajalta löytyneestä shaalista. Kolmantena mahdollisuutena on pitää harteilla sinivalkoruudullista palttinahuivia.

Tasku
Taskun malli on peräisin Säkylästä. Tasku on soikean muotoinen, ja se on samaa kangasta kuin liivihame ja röijy. Koristeellisena yksityiskohtana taskussa on valkoinen nahkareunus.

Nauhat
Sekä juhla- että työesiliinan vyötärönauhana ja taskun nauhana on pirtanauha. Tohtori Kaukonen oli lähettänyt toimikunnanlle seuraavanlaisen ohjeen nauhoista: ”Saatte piirroksissa erilaisia raumalaisia pirtanauhamalleja, joista asianharrastajat voivat itse kutoa pukuunsa valitsemiaan esiliinan ja taskun nauhoja”. (kirje tohtori Kaukoselta kansallispukutoimikunnalle)
Raumalaiset nauhamallit tohtori Kaukonen oli poiminut Theodor Schvindtin kirjasta Nauhakoristeita.

Sukat
Sukkien malliehdotelmina oli Kansallismuseossa olevat satakuntalaiset sukat Ulvilasta, Siikaisista, Punkalaitumelta ja Merikarvialta. Lopulta päätettiin hyväksyä sukkien malliksi punkalaitumelaisen sukan malli.

Kengät
Rauman seudun kansallispuvun kengiksi katsottiin sopivan mustat, puolikorkoiset nauha- tai solkikengät. Kavaste Oy lahjoitti ensimmäiseen Rauman seudun kansallispukuun kuuluvat kengät.

Pitsit
Tykkimyssyn pitsi: Koska oli kysymys Rauman seudun kansallispuvusta olis siihen saatava myös aito raumalainen nyplätty pitsi. Rouva Nadja Auerma esitti jo varhaisessa vaiheessa tohtori Kaukoselle, että tykkimyssyn pitsiksi sopisi hänen mielestään Kansallismuseossa oleva ”Levjä Frimodiglai” n:o A6623 hieman muunneltuna. Pitsi on tallennettu Kansallismuseoon Siikaisista. Rouva Auerma ehdotti pitsien uusijaksi omaa tytärtään, taiteilija Maria Auermaa, ja tohtori Kaukonen puolsi tätä ajatusta, joten työ jäi neiti Auermalle.
Historian tutkijat pitävät ”Levjä Frimodiglaita” Raumalla kehitettynä pitsinä. Pitsi on saanut nimensä sen sommittelijansa Kaisa Frimodigin mukaan. Hän on suunnitellut pitsin 1700-1800 -luvun vaihteessa ja on nyplännyt sitä paljon. Pitsi on kulkeutunut Raumalta myös Ruotsiin, jossa sillä ei ole ollut omaa nimeä, vaan siitä on käytetty nimitystä ”Finsk spets”.
Pitsin suunnitteluun ja valmistukseen tuntui liittyneen aika paljon ikäviäkin asioita: oli tunneperäisisä seikkoja, arvovaltakysymyksiä ja jos vaikka mitä.
Taiteilija Maria Auerma suunnitteli uudelleen pitsin, jolloin hän oli mm. yksinkertaistanut pitsin ulkoreunaa sillä perusteella, että mahdollisimman moni voisi sen itse valmistaa ja työ on näin joutuisampaakin. Samoin hän käski nyplätä pitsin hieman paksummasta langasta, jotta pitsistä tulisi kestävämpi ja halvempi.
Maria Auerman saatua ohjeet valmiiksi, hän esitti, että pitsin nypläisi käsityönopettaja. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, vaan ensimmäisen tykkimyssyn pitsin nypläsi rouva Anna Palmu. Taiteilija Auerma ei ollut laisinkaan tyytyväinen työn tulokseen. Hän moitti mm. seuraavia seikkoja: pitsi on nyplätty veltosti, laanalanka on viety pitsiin väärin, reuna kiristää jne. Hän vaati jopa pitsin uudelleen nypläämistä.

Esiliinan pitsi: Taiteilija Maria Auerma suunnitteli myös juhlaesiliinaan tulevan leveän välipitsin. Hän käytti tykkimyssyn pitsin domineeraavia osia hyväkseen muotoillessaan pitsin mallia, jotta puvussa säilyisi kokonaisuus ja yhteys kauniina ja eheänä. Pitsien mynsterit ja työohjeet olivat valmiit 25.6.1964.

Lopuksi graafinen taiteilija Maria Auerma sanoi tästä pitsiasiasta seuraavaa: ”Levein frimodig-pitsini on tarkoitettu ainoastaan kansallispuvun yhteyteen ja se on tätä tarkoitusta varten suojattu tekijänoikeuksin, joten sitä ei saa jäljentää, ei painattaa, eikä mihinkään julkaisuun valokuvata ja puhtaaksi piirtää.”
Rauman Nypläyksen harrastajat ry maksoi pitsin suunnittelutyön ja hoiti pitsien valmistuksen, jolloin se sai liittää mallin kokoelmiinsa.

Korut ja napit
Paidan halkiota kiinnittävän korun löytäminen oli myös vaikeaa. Toimikunta lähetti useita vanhoja koruja Kansallismuseoon tutkittavaksi. Lopulta koruksi hyväksyttiin rouva Veina Diederichsiltä saatu vanha Lapista peräisin oleva rintaneula, jonka todettiin olevan lähtöisin 1800-luvun alusta. Alkuperäinen koru oli toisten tietojen mukaan pronssia, toisten messinkiä, mutta materiaali päätettiin muuttaa hopeaksi. Ensimmäisen korun muotoili hopeaan kultaseppä Erkki Helkelä.
Liivihameen napeiksi hyväksyttiin Kalevala Korun hopeanväriset napit. Nappien valinnan perusteluita en pystynyt mistään saamaan. Tohtori Kaukonen sanoi asiasta vain sen, että sellaisia nappeja on aikoinaan käytetty.

Ompelutyö
Rauman seudun ensimmäinen kansallispuku valmistettiin Rauman ammattikoulussa opettaja Sirkka Kiviluodon johdolla.

Tekstin lähteenä Oili Laihon 1984 kokoama teksti
kuvat Pia Ala-Äijälä, kesän 2020 näyttelystä

Tämän puvun ohjeita ja kaavoja saatavilla Rauman Kalevalaiset Naiset ry:n sihteeriltä, ks. sivulta ”yhteystiedot”.